Elämäni kesäkurpitsana (arvio)

Elämäni kesäkurpitsana (Ma vie de Courgette, 2016)
Ohjaus: Claude Barras
Käsikirjoitus: Céline Sciamma Gilles Parisin novellin pohjalta

Kirkkaista väreistään huolimatta ranskalainen vaha-animaatioelokuva Elämäni kesäkurpitsana taiteilee hyvinkin tummilla pohjaväreillä. Alkoholistiäitinsä kuoltua elokuvan päähenkilö, 9-vuotias Icaro-poika päätyy kiltin poliisisedän saattelemana lastenkotiin. Icaro haluaa kuitenkin tulla kutsutuksi Kesäkurpitsaksi, kuten äitinsä häntä nimitti.

Lastenkodin lapset ponnistavat toinen toistaan kurjemmista lähtökohdista; narkomaanivanhempien hylkäämät, karkotettujen äitien jättämät ja isien hyväksikäyttämät lapset kipuilevat kukin tunteidensa kanssa. Musertavinta elokuvassa on pienten ihmisenalkujen halu pitää kiinni vanhemmistaan kaiken jälkeenkin. Kesäkurpitsakin vaalii oluttölkkiä muistona äidistään.

Reilun tunnin mittainen elokuva on moniin nykypäivän lajitovereihinsa verrattuna huomattavan hidastempoinen. Hienovaraiset vihjeet ja kuvakulmat kertovat kuitenkin enemmän kuin uskoisi. Kaksi mukanani ollutta 10-vuotiasta lapsiraatilaistakin sanoivat, että vaikka elokuva oli lyhyt ja hidas, siinä tapahtui yllättävän paljon ja aika meni nopeasti. Herääkin kysymys, mihin niitä kaikkia juonenkäänteen juonenkäänteitä lastenelokuvissa nykyään tarvitaankaan?

Festivaalivoittoja ja Oscar- sekä Golden Globe -ehdokkuuksia kerännyt elokuva on karun suloinen muistutus elämän polkujen näkymättömästä risteämisestä, toisen ihmisen aidosta kohtaamisesta ja lopultakin kaikkeen hyvään uskomisesta.

(Suomessa elokuvan ikäraja on 7, eikä levittäjänä toimiva Cinemanse elokuvan aihepiirin rankkuudesta johtuen halunnut Kesäkurpitsan elämää dubattavankaan suomeksi. Ja hyvä niin. Vastuullinen päätös.)

Anne Muhonen
(Julkaistu aiemmin Monikko-lehdessä #3/17)

Written by

Anne Muhonen, tarinoita vuodesta 1979.

No Comments Yet.

Leave a Reply

Message