Sanottua

2 x Anne Muhosen sarjakuvia: Ada 4 – Kaikki menee hyvin ja Kesä jona opin soittamaan ukulelea

Anne Muhonen: Ada 4 – Kaikki menee hyvin, 2007
Kustantaja: Robustos
Sivuja: 48
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea, 2018
Kustantaja: Anne Muhonen
Sivuja: 50
Mistä sain kirjan: Lainasin kirjastosta

Mistä näitä taitavia kotimaisia sarjakuvataiteilijoita oikein riittää? Anne Muhonen on minulle uusi löytö hänkin ja luin peräkkäin hänen kaksi teostaan: Ada-sarjan 4. osan, Kaikki menee hyvin ja tänä vuonna ilmestyneen albumin Kesä jona opin soittamaan ukulelea.

Kaikki menee hyvin -albumissa Ada on pakkaamassa tavaroita asunnostaan. Lukijalle selviää, että asunnossa on asunut joku muukin, eli se on ollut yhteinen koti. Kyse ei ole kuitenkaan erosta, vaan Adan poikaystävä on tehnyt jotain lopullista.

Ada suree. Pakkaaminen tuo mieleen onnellisia muistoja, mutta myös synkempiä tunnelmia. Nykyhetkessä puolestaan käydään tärkeitä keskusteluja, jotka auttavat Adaa eteenpäin. Adalla on myös selvästi sisua ja tervettä järkeä.

Adan hiukset leiskuvat punaisina, vaikka muuten sarjakuva on mustavalkoinen ja hyvin mustavoittoinen väritykseltään. Kuvakerronta on selkeää ja realistista, tarina puolestaan kaunis ja puhutteleva. Ada on aito, tunteva nuori nainen, jonka suru tulee sopivasti esiin, eikä hyökkää päälle.

Kesä jona opin soittamaan ukulelea lähtee myös liikkeelle hiukan apeista tunnelmista, mutta nyt kuvamaailma on värikäs, eikä enää niin realistinen kuin Ada-sarjan albumissa. Kepeätunnelmaiset kesäjuhlat peittävät pian haikeuden muruset alleen, koska pienet, mukavat tapahtumat nyt vain ovat niin mukavia.

Päähenkilö on nuori mies Ode, joka tapaa juhlissa hiukan salaperäisin valokuuvaajatytön, Stellan, ja kissavahdin kesä saa heti uusia sävyjä. Tunnelma tässä albumissa on valoisa ja toiveikas olematta kevyen kevyttä liitämistä.

Tässäkin tarinassa on opetus, joka kerrotaan vaivihkaa. Se ei iske lukijaa silmille eikä saarnaa. Huumoria syntyy pienistä oivalluksista ja varsikin Oden poikamaisesta söpöydestä. Aikuistumistakin tapahtuu.

Muhosella on selvästi kykyä uudistua. Kesä jona opin soittamaan ukulela on monisävyisempi ja valoisampi tarina kuin 11 aiemmin ilmestynyt Ada-sarjakuva. Pidin molemmista sarjakuvista paljon. Ihastelin herkkää henkilökuvausta ja nuorten aikuisten maailmaan sukeltamista. Ehkä olisin kaivannut molempiin teoksiin jopa lisää sivuja, pientä syventämistä, mutta Adan tarina olisi ehkä käynyt lisäsivuista liian rankaksi ja Oden tarina puolestaan paljastanut jo liikaa. On hyvä, että lukija saa jäädä saattelemaan nuoria kohti seuraavia elämänkokemuksia.

Sekä Ada että Ode saivat paikan sydämessäni ja toivonkin, että he löytävät tiensä nuorten luokse. Voi kunpa näitä(kin) sarjakuvateoksia olisi koulujen kirjastoissa hyllyt täynnä. Mitä keskusteluja näiden pohjalta saisikaan nuorten kanssa aikaiseksi!

Kesä jona opin soittamaan ukulelea on luettu ainakin Hurjan hassun lukijan blogissa ja Oksan hyllyltä -blogissa. Adasta en löytänyt bloggauksia lainkaan. Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen keräsin taas pari pistettä lisää ja Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseenkin nämä sopisivat useaan kohtaan.


http://luettuaelamaa.blogspot.com/2018/11/2-x-anne-muhosen-sarjakuvia-ada-4.html

Mukavan hyvänmielinen kesäfiilistely, jossa opetellaan arvostamaan aurinkoa ja hauskuutta – mutta myös sadepäiviä, rikkinäisen ruohonleikkurin säästämiä mansikkapaikkoja ja niitä, jotka eivät vain sovi aitauksiin.

Tuli ihana kesämuistelu-olo, samalla mukana paljon tekemistä, pohtimista ja vaikka seuraavan kesän suunnittelua. Kuvituksesta ylimääräinen <3.

- Reetta Saine


https://www.goodreads.com/review/show/2585441061?book_show_action=true&from_review_page=1

Aino, Matias ja hauskat lomapäivät
Kirja täynnä kesän riemuja

Mainio lukukokemus lapsille

Anne Muhonen/Nora Lehtinen: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät, Pieni Karhu kustannus 2018

Uudessa kodissa Matiaksen ja Ainon perheellä on luonto lähellä. On pensaita, puita ja kukkia. Löytyypä metsämansikoitakin ihan pihapiiristä. Vanha syreeni kukkii aina alkukesästä. Se kertoo, että kesä on vielä edessä.

Lapsille riittää ilonaiheita. Äiti kaataa vahingossa mehua kukalle, takapihalla vietetään ruokailuhetkiä isän kanssa, salaattilingolla saadaan aikaan puhdasta jälkeä, isä ajelee ruohonleikkurilla pihamaata, kunnes kivi rapsahtaa leikkurinteriin. Mutta eipä isä siitä vihastu, tuumii vain, että kiviä ei saa heitellä nurmikolle.

Pihapensaan alla on metsämansikoita. Sadepäivänä vähän harmittaa, kun joutuu olemaan sisällä koko ajan. Itkukin on lähellä. Mutta minkäs säille voi. Sisällä voi kuitenkin vaikka rakentaa legotornin. Siitä tuleekin mahtava. Sade jatkuu. Äiti keksii omenapiirakan tekemisen. Päivä ei tunnu ollenkaan tylsältä enää. Vielä tehdään villalangasta kaverinauhat.

Kirja kertoo kivasti kesän iloista. Erityisen jännitteinen se ei ole. Teos antaa kuitenkin vihjeitä lomapäivien viettämiseen. Myös lasten eläinrakkaus tulee esille, kun tehdään tuttavuutta Väiski-Vuohen kanssa.

Kirjan kuvitus on hauskan kesäistä. Antaisinkin kuvittajalle erityisplussat. Itse olen maatalon poikana kokenut samantapaisia asioita, tosin paljon paljon enemmän ja jännitteisempiä. Mutta esim. kaupunkilaislapselle riittää jo maalaismiljöö tärkeäksi lapsuuden kokemukseksi. Kirja on hyvää lukemista vaikka lomapäiviksi, kun ulkona joskus sataakin. Pappa ja mummi voivat samalla kertoilla omista lapsuuden kokemuksistaan. Kirjan jännitteet ovat pienen pieniä, tuskin riittäviä:

” Aitauksessa on vuohia. Ne lähtevät tulemaan aitaa kohti laumana. Aino ottaa kaksi askelta taaksepäin. Hänestä tuntuu aika hurjalle. Onneksi äiti on vieressä. Hän ei ole koskaan ollut näin lähellä vuohia. Ne tulevat aivan aitaan kiinni ja työntävät päänsä aidan ulkopuolelle. Aino pystyy silittämään vuohien päitä. Onpa turkki pehmeä!”

Jouko Varonen


http://www.joukonkirjablogi.fi/uncategorized/aino-matias-ja-hauskat-lomapaivat/

onnimanni06


Avain mielikuvitukseen
Anne Muhonen: Universumin avain,
Arktinen Banaani 2017. 64 s.

Vantaalainen Anne Muhonen on noin 15 vuotta kestäneen uransa aikana ollut ilahduttavan monipuolinen taiteilija. Hänen tuotannostaan löytyy runsaasti lapsille ja nuorille aikuisille suunnattua sarjakuvaa – perheenlisäystä odottavia vanhempiakaan unohtamatta.

Laadukas, mutta harmillisen vähälle huomiolle jäänyt Sirkus Rinkeli -sarja oli tekijän ensimmäinen alakouluikäisille tarkoitettu sarjakuva. Viime vuoden puolella ilmestynyt Universumin avain on suunnattu samalle kohderyhmälle.

Kallen paras ja samalla ainoa ystävä on sarvipäinen Hirppa. Hirppa voi saapua meidän maailmaamme ainoastaan sadesäällä eikä häntä pysty näkemään kukaan muu – ei ennen kuin kuvioihin ilmestyy söpö Aino-tyttö.

Kolmikko ryhtyy selvittämään keittiön laatikosta löytyneen salaperäisen avaimen arvoitusta. Jos avain ei sovi mihinkään lukkoon, voisiko se kuulua universumin oveen? Ratkaisua etsitään myös kirjastosta, “missä kaikki tieto on käden ulottuvilla”.

Kiehtova loppuratkaisu jättää kirjaimellisesti portin auki monenlaisille mahdollisuuksille. Lukijaa kannustetaan muutenkin käyttämään omaa mielikuvitusta, etsimään lähiympäristöstä niin seikkailuja kuin ikiomaa avainta universumiin. Oman salakielen laatimiseenkin saa vinkkejä.

Muhosen hyväntuulinen piirrosjälki on ennallaan, mutta uutena ja piristävänä elementtinä sarjakuvassa hyödynnetään valokuvataustoja. Lopputulos on näiltäkin osin sangen onnistunut.

-Matti Karjalainen, Onnimanni-lehti #3/2018


onnimanni_arvio02