Sanottua

Nora Lehtinen: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät

On virkistävää lukea kouluikäisille ja vähän nuoremmillekin sopiva lastenkirja, jossa on arkista elämää hyväntuulisesti kuvattuna. Nora Lehtisen kertomus Aino, Matias ja hauskat lomapäivät (Pieni Karhu 2018) kertoo kesäloman pienistä kommelluksista.

Kirjassa viehättää mutkaton kuvaus lasten ja vanhempien yhdessäolosta. Lapsille ja kavereille sattuu ja tapahtuu. Se on tavallista, ja siihen sisältyy leppoisaa huumoria. Tavallisuus on arvokasta ja kertomiseen kelpaavaa. Lasten on helppo samastua ja jakaa kirjan lasten kokemukset. Lisäksi kirjan tyyliin sopii hyvin se, että joukossa on suoria kysymyksiä lukijalle tai kuulijalle. Se innostaa osallistumaan.

Kirjassa on kaksi kertomusta. Toisessa Aino ja Matias ovat uudessa kodissa, toisessa he vierailevat maatilalla. Tapahtumia tukee mainio kuvitus: Anne Muhosen kuvat ovat ilmeikkäitä. Esimerkiksi huvittaa kuva, jossa vaivoin kasattu palikkatorni on kaatumassa (sivu 27).

Kirja on selkokirja, ja selkonäkökulmasta mietin muutamaa asiaa. Lukijaa helpottaisi, jos kertomukset olisivat jaettu alalukuihin. Siten tarina rytmittyisi lukijaystävälliseksi ja jakautuisi sopiviksi lukupaloiksi. Selkokielisen kirjan tulee tukea lukemista ja ymmärtämistä yleiskieltä helpomman sisällön, rakenteen ja sanaston keinoin.

Kirjassa on jonkin verran vaihtelua helpon ja vaikean kielen kesken. Kaksi esimerkkiä kertokoon, miten vaikeahkot ilmaisut voisivat siirtyä piirun verran selkommaksi.

”Kaikki näyttää erilaiselta ulkona syödessä.
Salaattikin on houkuttelevamman näköinen.
Perunoista puhumattakaan.”

Kaikki on erilaista,
kun syö ulkona.
Salaatti näyttää hyvältä,
ja niin näyttävät myös perunat.

”Kaikki vain eivät sovi aitauksiin, Aino pohdiskelee hymyillen
ja hyppelee ketterästi kivien ja kantojen yli kohti rantaa.”

Kaikki eivät sovi aitaukseen,
Aino ajattelee ja hymyilee.
Sitten hän hyppii rantaan.

Ei ole olemassa yhdenlaista selkokieltä eikä yhtä tapaa sitä kirjoittaa, ja ymmärrän hyvin kirja tavoitteen kartuttaa kielellistä taitoa. Selkokielen ydintä on kuitenkin se, että se on kielimuoto, joka pyrkii mahdollisimman helppoon ilmaisuun – elämyksellisyyttä unohtamatta.

Aino ja Matias ovat nyt tulleet tutuiksi kesälomalla. Uskon, että heidän mukavaan arkeensa pääsee tutustumaan lisää. Vaikeista asioista ja ongelmista ilmestyy lastenkirjoja – hyvä niin – mutta rinnalle tarvitaan leppoisaa arkikuvausta Ainon ja Matiaksen tapaan. Ja koska selkokielisiä kertomuksia lapsille ilmestyy verrattain vähän, niitäkin tarvitaan lisää.

– –

Nora Lehtinen
Aino, Matias ja hauskat lomapäivät
Pieni Karhu 2018
kuvittanut Anne Muhonen
selkokielinen lastenkirja
64 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.


https://tuijata.com/2019/02/02/nora-lehtinen-aino-matias-ja-hauskat-lomapaivat/

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea

Tunnelmaltaan kesäisen kevyt ja kivasti kuvitettu lyhyt sarjakuva kesästä, jolloin yksi satunnainen kohtaaminen ja hetki pihajuhlissa johti päätökseen opetella soittamaan ukulelea. Oikeastaan kyseessä on sydänsuruista toipuminen sekä uusien mahdollisuuksien näkeminen synkkyyden jälkeen, ukulelen soittamispäätös toimii vain eräänlaisena tönäisynä oikeaan suuntaan. Jokainen hetki on mahdollisuus tehdä valinta johonkin suuntaan, ja näin edelleen… :) Pidin piirrostyylistä. Tarina on lyhyt mutta herttainen.

-Assikatsum


https://www.goodreads.com/review/show/2664251014?book_show_action=true&from_review_page=1

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea

Sain Anne Muhoselta luettavaksi hänen uusimman sarjakuvateoksensa, Kesä, jona opin soittamaan ukulelea. Muistan lukeneeni Muhoselta aiemmin Universumin avain -teoksen, jonka ensisijaisena kohderyhmänä ovat lapset ja varhaisnuoret.

Kesä, jona opin soittamaan ukulelea kertoo Odesta, joka tarinan alussa löytää itsensä kesäjuhlista. Juhlamieltä ei oikein löydy ja hän onkin tekemässä lähtöä.Hän tulee kuitenkin kuvatuksi ja jää juhliin. Kuvaaja on juhlien epävirallinen tapahtumakuvaaja, joka katsoo maailmaa hieman toisella lailla ja saa hymyn Oden huulille. Syntyy kahden ihmisen välinen yhteys.

Muhosen sarjakuvateos on ihanan kepeä sekä kooltaan että tunnelmaltaan. Nuoren ihmisen elämää käsitellään lempeästi ja iloisesti. Surullisimmissakin hetkissä on lopultaan hyvä tunnelma läsnä. Nautin Muhosen tavasta viedä tarinaa eteenpäin.

Jossain vaiheessa lukemistani ymmärsin Oden olevan Onni eli siis mies. Siihen saakka olin lukenut Oden naiseksi. Luin sitten teoksen muutamaan otteeseen. Taidan pitää enemmän siitä tarinalinjasta, jossa näen Oden naisena, joka haikailee kesältään suuhygienistiä.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2018

-Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen


http://kirjakkoruispellossa.blogspot.com/2019/01/anne-muhonen-kesa-jona-opin-soittamaan.html

Sain hiljattain arvostelukappaleen Nora Lehtisen kirjoittamasta ja Anne Muhosen kuvittamasta selkokielisestä lastenkirjasta nimeltään Aino, Matias ja hauskat lomapäivät.

Vaikka kirja on muuten aivan tavallinen lastenkirja, se on kirjoitettu selkokielellä. Selkokeskus määrittelee selkokielen yleiskieltä helpommaksi suomeksi, joka on mukautettu luettavampaan ja ymmärrettävämpään muotoon. Myös Aino, Matias ja hauskat lomapäivät on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan selkokieltä. Idean selkokieliseen kirjaan esikoiskirjailija oli saanut työskennellessään erityisopettajana lasten kanssa, joilla oli kielellisiä vaikeuksia. Lehtinen oli kiinnittänyt huomiota selkokirjallisuuden vähyyteen ja miettinyt, että tarvitaan enemmän myös sellaisia kirjoja, joissa on selkeät tekstit ja kuvat. Lehtisen kirjassa esimerkiksi yhdellä rivillä on vain yksi lause.

Aino, Matias ja hauskat lomapäivät kertoo kolme mukavan arkista kesälomatarinaa. Kirjan nelihenkinen perhe, johon kuuluu äiti, isä, 10-vuotias Matias ja 6-vuotias Aino, on juuri muuttanut vanhaan keltaiseen puutaloon, jota ympäröi kaunis puutarha. Tarinoiden lumo syntyy tapahtumien tavallisuudesta: ensimmäisessä tarinassa katetaan päivällinen uuden kotitalon takapihalle ja toisessa tarinassa vietetään sadepäivää sisällä kavereiden ja erilaisten leikkien parissa. Kolmas tarina kertoo perheen kesälomamatkasta maatilalle.

Kirjassa käsitellään jonkin verran myös tunteita: miten isää harmitti, kun nurmikolla lojunut kivi rikkoi ruohonleikkurin, miten pettynyt Aino oli, kun taivaalta ropiseva sade pilasi uimareissun ja miten Matiaksesta tuntui pahalta, kun vaivalla tehty legotorni kaatui.

Tarinoiden lomassa on paljon pienille lukijoille ja kuuntelijoille suunnattuja kysymyksiä, joista osa liittyy kirjaan ja osa lapsen omaan elämään. Omat lapseni tykkäävät tällaisesta vuorovaikutuksellisuudesta, mutta itse suhtaudun siihen vähän kaksijakoisesti: on totta kai mukavaa, kun kirja saa aikaan keskustelua ja lapsetkin saavat olla äänessä kirjaa kuunnellessaan, mutta usein toistuvat kysymykset rikkovat sadunomaista maailmaa.

Anne Muhosen kuvitus on iloisen värikästä, hyväntuulista ja mittasuhteiltaan selkeää. Aino, Matias ja hauskat lomapäivät on kiva kesäkirja ja sopii mielestäni erityisesti eskari-ikäisille ja pienille alakoululaisille.

***

Kirja: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät

Teksti: Nora Lehtinen

Kuvitus: Anne Muhonen

Kustantaja: Pieni Karhu 2018


https://www.vauva.fi/blogit/lue-meille-aitikulta/selkokielinen-lastenkirja

Age and occupation: doesn’t matter! Just grab a board!
Meet Anne Muhonen, a 39-year old, mom of three and she’s nowhere near skateboarding or longboarding before. But one day she just woke up and said, ‘I’ll do it! I will just do it’.

We have been seeing little kids rocking those skateboards and we just start thinking. ‘Nah, this ain’t for me, I am too old’. Hold the phone! When it comes to boarding, or skating, surfing, or a winter thrill, there is no such thing as age, occupation, status etc. And Anne is the proof!

She decided to start with a new hobby quite recently – longboarding. She documented every inch of her progress (as a systematic and organized mom does) and shared the ‘evidence material’ with us. When we received it, we simply had to show it to you!

Anne is the living proof that it doesn’t matter when you start longboarding, or any other action sport for that matter, as long as you got the will, desire, and passion. Yes, sometimes things just get postponed in time but that doesn’t make them impossible. So dare to grab a board and follow your maybe long-forgotten dream of becoming that free-spirited, a bit of a wild child. What is adulthood useful for if not for an excuse to act and realize your childhood dreams?!

If you feel inspired and need a longboard, check out our SkatePro webpage. If you are thinking about some other action sport, well, most likely we have your gear in stock. So go for it!


https://www.skatepro.fi/blog/a1033.htm

2 x Anne Muhosen sarjakuvia: Ada 4 – Kaikki menee hyvin ja Kesä jona opin soittamaan ukulelea

Anne Muhonen: Ada 4 – Kaikki menee hyvin, 2007
Kustantaja: Robustos
Sivuja: 48
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea, 2018
Kustantaja: Anne Muhonen
Sivuja: 50
Mistä sain kirjan: Lainasin kirjastosta

Mistä näitä taitavia kotimaisia sarjakuvataiteilijoita oikein riittää? Anne Muhonen on minulle uusi löytö hänkin ja luin peräkkäin hänen kaksi teostaan: Ada-sarjan 4. osan, Kaikki menee hyvin ja tänä vuonna ilmestyneen albumin Kesä jona opin soittamaan ukulelea.

Kaikki menee hyvin -albumissa Ada on pakkaamassa tavaroita asunnostaan. Lukijalle selviää, että asunnossa on asunut joku muukin, eli se on ollut yhteinen koti. Kyse ei ole kuitenkaan erosta, vaan Adan poikaystävä on tehnyt jotain lopullista.

Ada suree. Pakkaaminen tuo mieleen onnellisia muistoja, mutta myös synkempiä tunnelmia. Nykyhetkessä puolestaan käydään tärkeitä keskusteluja, jotka auttavat Adaa eteenpäin. Adalla on myös selvästi sisua ja tervettä järkeä.

Adan hiukset leiskuvat punaisina, vaikka muuten sarjakuva on mustavalkoinen ja hyvin mustavoittoinen väritykseltään. Kuvakerronta on selkeää ja realistista, tarina puolestaan kaunis ja puhutteleva. Ada on aito, tunteva nuori nainen, jonka suru tulee sopivasti esiin, eikä hyökkää päälle.

Kesä jona opin soittamaan ukulelea lähtee myös liikkeelle hiukan apeista tunnelmista, mutta nyt kuvamaailma on värikäs, eikä enää niin realistinen kuin Ada-sarjan albumissa. Kepeätunnelmaiset kesäjuhlat peittävät pian haikeuden muruset alleen, koska pienet, mukavat tapahtumat nyt vain ovat niin mukavia.

Päähenkilö on nuori mies Ode, joka tapaa juhlissa hiukan salaperäisin valokuuvaajatytön, Stellan, ja kissavahdin kesä saa heti uusia sävyjä. Tunnelma tässä albumissa on valoisa ja toiveikas olematta kevyen kevyttä liitämistä.

Tässäkin tarinassa on opetus, joka kerrotaan vaivihkaa. Se ei iske lukijaa silmille eikä saarnaa. Huumoria syntyy pienistä oivalluksista ja varsikin Oden poikamaisesta söpöydestä. Aikuistumistakin tapahtuu.

Muhosella on selvästi kykyä uudistua. Kesä jona opin soittamaan ukulela on monisävyisempi ja valoisampi tarina kuin 11 aiemmin ilmestynyt Ada-sarjakuva. Pidin molemmista sarjakuvista paljon. Ihastelin herkkää henkilökuvausta ja nuorten aikuisten maailmaan sukeltamista. Ehkä olisin kaivannut molempiin teoksiin jopa lisää sivuja, pientä syventämistä, mutta Adan tarina olisi ehkä käynyt lisäsivuista liian rankaksi ja Oden tarina puolestaan paljastanut jo liikaa. On hyvä, että lukija saa jäädä saattelemaan nuoria kohti seuraavia elämänkokemuksia.

Sekä Ada että Ode saivat paikan sydämessäni ja toivonkin, että he löytävät tiensä nuorten luokse. Voi kunpa näitä(kin) sarjakuvateoksia olisi koulujen kirjastoissa hyllyt täynnä. Mitä keskusteluja näiden pohjalta saisikaan nuorten kanssa aikaiseksi!

Kesä jona opin soittamaan ukulelea on luettu ainakin Hurjan hassun lukijan blogissa ja Oksan hyllyltä -blogissa. Adasta en löytänyt bloggauksia lainkaan. Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen keräsin taas pari pistettä lisää ja Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseenkin nämä sopisivat useaan kohtaan.


http://luettuaelamaa.blogspot.com/2018/11/2-x-anne-muhosen-sarjakuvia-ada-4.html

Mukavan hyvänmielinen kesäfiilistely, jossa opetellaan arvostamaan aurinkoa ja hauskuutta – mutta myös sadepäiviä, rikkinäisen ruohonleikkurin säästämiä mansikkapaikkoja ja niitä, jotka eivät vain sovi aitauksiin.

Tuli ihana kesämuistelu-olo, samalla mukana paljon tekemistä, pohtimista ja vaikka seuraavan kesän suunnittelua. Kuvituksesta ylimääräinen <3.

- Reetta Saine


https://www.goodreads.com/review/show/2585441061?book_show_action=true&from_review_page=1