Sanottua

Tiina Konttila & Anne Muhonen:
Sirkus Rinkeli 2 – Suuri taikajahti
Omakustanne, 2017
42 sivua
Luettu: 13.2.2018
Mistä: tarjottu arvostelukappale
Suuri taikajahti oli tehdä katoamistempun samalla tavalla kuin eräs Sirkus Rinkelin väen uusi… tuttavuus? … ystävä? Kun villasukkalapset saivat ohuen ohuen ja pienen pienen sarjakuva-albumin luettua se yllättäen kaivautui erääseen kirja- ja paperipinoon ja jäi sinne odottamaan löytäjäänsä. Minua.
Taikurikokelas Pitkämies saa kirjeen taikurikurssin professorilta. Pitkämiehelle ilmoitetaan, että hänelle lähetetään hänen ensimmäinen taikansa. Pian ympäri sirkusta alkaa kuulua salaperäistä hihitystä ja tapahtua kaikenlaista kummaa kuten katoavia tai muuttuvia tavaroita tai puuhun ilmestyvä mummo…
Jälleennäkeminen sirkuslaisten kanssa oli riemuisa! Topakka Eppu, joka tarttuu heti tuumasta toimeen, ihana ujohko Pitkämies, joka ei pitkältä ja hoikalta varreltaan ole mahtua ruutuun… Vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi tarinassa ihastutti virkeä vanha rouva Elli. Minäkin haluan olla vanhana samanlainen mummo: pilkettä silmäkulmassa, ripaus anarkiaa ajatuksissa ja käytöksessä, mutta silti rohkeutta pyytää tarvittaessa apua ja sitten taas olla vähän leidi tai diiva jos siltä sattuu tuntumaan. Elli pöllyttää pinttyneitä oletuksia vanhuksen stereotyypistä!

Ulkoasu on kokenut päivityksen, sarjakuva-albumi on nyt kooltaan pienempi, paperilaatu on vaihtunut kiiltävämmäksi sekä liukkaammaksi. Suuren taikajahdin alussa noudetaan aloitusosan, Sirkus Rinkelin, seepiavoittoista värimaailmaa ja luonnosjäljet näkyviin jättävää mukavan viimeiselemättömältä vaikuttavaa puuvärikynämäistä piirrosjälkeä, mutta sitten, kuin taikaiskusta (hihhihiiiii), värimaailma muuttuu rohkeammaksi ja kirkkaammaksi, viivat tarkemmiksi ja väritys tussimaiseksi. Pidin enemmän pehmeämmästä värityksestä sekä aloitusosan rouheamman tuntoisista suuremmista sivuista, joissa myös kuvitus pääsi paremmin oikeuksiinsa. Suuresta taikajahdista löytyi sivunumerointi mikä oli pieni, mutta hyvä parannus, kiitos siitä.

Juoni ei ole liian jännittävä pienemmällekään lukijalle, mutta aikuislukijallakin riittää luettavaa ja katsottavaa. Jos yksittäisten hihitysten ja hihityspolkujen seuraaminen viihdytti aikuislukijaa niin voin kuvitella, että varsinkin pienimmille se vasta on hauskaa! Vaikka kuvitus näyttää nopeasti selaamalla yksinkertaisen pelkistetyltä löytyy kuvista paljon kivoja yksityiskohtia. Etenkin muutamat tehosteena käytetyt kirkkaanväriset yksityiskohdat nousevat hienosti esille. Konttila ja Muhonen ovat tehneet jälleen hienoa jälkeä!

Tässä vielä nuoremman villasukkalapsen (9 v.) kommentit sarjakuva-albumista: “Hyvä, kiinnostava kirja. Hauska tarina ja hienot kuvat. Hauskat yllättävät käänteet. Tykkäsin kovasti.” Tähtiasteikolla 1-5 häneltä irtosi 4 tähteä. Myös vanhempi villasukkalapsi (11 v.) oli samoilla linjoilla, tykkäsi ja antoi saman verran tähtiä. Tarina toimii siis monen ikäiselle lukijalle.

Sitaattikunniamaininnan saa (näin influenssakautena ajankohtainen tohtorin diagnoosi):

Tilanne on selkeä: Brunolla on keskiärhäkkä kurkunpään törähdys. Lääkityksenä lepoa sekä vaimentavaa troppia.

Helmet-lukuhaaste 2018: 11. Kirjassa käy hyvin. (Tätä haastekohtaa en halunnut käyttää mihinkään romaaniin koska haluan välttää kaikenlaisia juonipaljastuksia. Lapsille suunnatuissa kirjoissa käy usein hyvin, joten siksi tuntui “turvalliselta” valita kyseinen haastekohta tämän kirjan kohdalla.)


https://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2018/02/tiina-konttila-anne-muhonen-sirkus.html
Missä se lasten sarjakuva taas piileksikään?
Kun viime blogissa sai onnitella Martti Sirolaa lasten ja nuorten sarjakuvan Puupäähatutettuna, todettiin lasten sarjakuvan edelleenkin varsin vaisu julkaisutahti. Onhan siellä Juban Minerva, tosi viehättävä – tai no, ainakin reipas ja suorasukainen – seikkailijatyttö.
Kun oikein etsii, löytää. Muinosen Annen Universumin avain (Arktinen Banaani) antaa oman tulkintansa monimietteisesti ja -ulottuvaisesti lasten ”näkymätön kaveri” -ilmiöön. Päähenkilö Kalle pystyy sateen tullessa joko menemään toiseen maailmaan tai kutsumaan sieltä näkymättömän ystävänsä Hirpan, jonka päässä kasvaa oksia. Kalle on löytänyt laatikosta vanhan avaimen, joka ei sovi mihinkään. Sen täytyy siis olla Universumin avain! Tätä arvoitusta lähdetään selvittämään erilaisten vihjeiden avulla.
    Mukaan tuppautuu myös sinnikäs tyttö Aino, joka lopulta oppii myös näkemään Hirpan. Näkymättömän pojan kutsumisessa on oiva rituaalinsa: sateessa ylitetään esteet, etsitään piirrin kuten oksa, katsotaan lätäköstä heijastetta silmiin ja piirretään rajat lätäkön ympärille. Hirppa pääsee takaisin maailmaansa ja mummonsa riimuoppiin vasta kun taas sataa ja rituaali voidaan uusia.
   Muinonen käyttää mainiosti seikkailuissaan myös valokuvataustoja – esimerkiksi metsässä seikkailu saa aidosta metsästä outoa todellisuuden ja fantasian tuntua. Ja lopulta – metsässä tulikärpäset johdattavat nuoret valolla merkittyyn maankohtaan, mistä avautuu kansi jonnekin.
Taitaa tämäkin tarina saada jatko-osia? Taitavia toisiaan tukevia piirrostekniikoita on hauska seurata, ja Muinosen hiljainen huumori, asenteita ja rooleja kivasti muunteleva tarinankerronta tekee myös kohteista koko ajan vivahteikkaampia.
   Mitä löytyykään universumiin avautuneesta ovesta? Tällaisena Muinosen tarina mukavasti jatkaa voisiko sanoa ikiaikaista etsintää erilaisten maagisten ovien parissa. Pitkä on perinne.
   Mutta seuravaksi blogiaiheeksi taitaa kuitenkin valikoitua näiden suurten linjojen etsintä. Miksi Educa-messuilla oli jotenkin vaisua? Löikö satavuotiskokonaisuus laudalta vuoden 2001 Kirjaseikkailun? Ja jossakin välissä täytyy kunnolla perhetyä suomalaisen kirjastolaitoksen rahanjakoon. Saavatko kotimaiset lasten ja nuortenkirjailijat kirjat lainkaan tukea kirjahankinnoissa? Millaisia hankintakappalemääriä löytyy?
Kari Vaijärvi

http://karivaijarvi.blogspot.fi/2018/02/runeberg-sarjakirjallisuuden-mestari.html

Muhosen sarjakuva on Suomessa harvinaista lapsille ja varhaisnuorille suunnattua fantasiasarjakuvaa. Kallen paras ystävä Hirppa voi vierailla vain sateen sattuessa ja ääneen puhelu johtaa pojat tutustumaan Ainoon. Kallen löydettyä kotoaan mystisen avaimen, johdattaa sen tarkoituksen etsiminen hänet hurjaan seikkailuun ystäviensä kanssa.

 


https://anders.verkkokirjasto.fi/web/arena/detail?p_p_id=articleDetail_WAR_arenaportlets&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=2&p_r_p_687834046_facet_queries=&p_r_p_687834046_search_item_no=0&p_r_p_687834046_sort_advice=field%3DRelevance%26direction%3DDescending&p_r_p_687834046_search_item_id=8ade8da4-5f14a90e-015f-a5ea0d3a-093c%3AArticle%3A0&p_r_p_687834046_search_type=solr&p_r_p_687834046_search_query=NOT+content_type%3Atapahtumat&search_item_id=8ade8da4-5f14a90e-015f-a5ea0d3a-093c%3AArticle%3A0

Anne Muhonen: Universumin avain

Innostuin kesällä tilaamaan mm. sarjakuvaa Arktiselta Banaanilta. Tilaukseni oli epäonninen, toinen kirjoista tuli reilusti myöhässä ja toinen (Tom Pesch: Kuvan anatomia) ei ole tullut vieläkään. Kun sain tilaamani sarjakuvan luettavaksi, lukutunne oli ohi ja kirja jäi hyllyyn. Luin sen viime yönä.

Anne Muhosen Universumin avain on sarjakuvateos, joka on tarkoitettu lapsille ja varhaisnuorille. Teoksessa Kalle, Aino ja Hirppa seikkailevat kotikulmilla. Tarina alkaa Kallesta, joka odottaa sadetta malttamattomana. Miksi ihmeessä? Lukemalla se selviää.

Kolmikon seikkailuja on hauska seurata. Tarina kutkuttelee lukijan mielikuvitusta alusta loppuuun. Muhosen tarina on maaginen, vaikka tapahtuu ihan keskellä arkista elämää. Teoksessa ollaan kotona, kirjastossa, kadulla ja lähimetsässä. Esineenä keittiön laatikosta löydetty universumin avain olisi melkoinen aarre. Mitä sellaisella avaimella voisi tehdä? Kolmikon tuore ystävyys on mutkatonta, ja iloinen uteliaisuus on vallitseva teoksen tunnetila.

Muhosen teoksessa on perinteisen piirretyn sarjakuvan lisäksi valokuvia ja yhdisteltyjä piirrosvalokuvia. Pidän Muhosen kynänjäljestä ja siitä, että ruuduissa on maltillisesti tekstiä. Teos jättää lukijalle vapauttaa ja on helppo lukea. Mielestäni Universumin avain sopii alakoululaisille mainiosti.

Universumin avaimesta löytyy kaksi kirjatraileria (ensimmäinen ja toinen).

Teos: Universumin avain
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Arktinen Banaani


http://kirjakkoruispellossa.blogspot.fi/2018/01/anne-muhonen-universumin-avain.html

Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Takakannesta: Haluan löytää ystävän. (Ja lisää rohkeutta.)

Säästin loppuun kaikista koskettavimman sarjakuvan, joka hyvin minimalistisin elkein onnistuu sanomaan niin paljon ja niin vahvasti. Todellinen sarjakuvien mestariteos. Päähenkilö on yksinäinen ja tahtoisi ystävän, muttei tiedä mistä sellaisen saa. Hän sättii itseään ja miettii mikä omassa olemisessa on vikana. Hän on sullonut itsensä niin vahvasti tietynlaiseen muottiin, että sen rikkominen pelottaa. Ja se mitä muut voisivat ajatella. Etenkin jälkimmäinen.

Kuvitustyyli on edellisiin verrattuna hyvin pelkistettyä ja se pelailee vain yhdellä värillä, joka muuttuu tarinan edetessä. Hahmot ovat ilmeikkäitä, eikä sarjakuva ole kuitenkaan liian synkkä aiheesta huolimatta. Varjo toi omalta osaltaan ripauksen huumoria mukaan ja loppu oli toiveikkaan kaunis. Vahva suositus Ystäväni varjolle!

★★★★★
Anne Muhonen – Ystäväni varjo
2009
Kirjastosta

-Jassu


http://hh-lukija.blogspot.fi/2017/11/sarjakuvia-kuolemasta-yksinaisyydesta.html

Vahvasti veistetty

Tässä esittelemistäni sarjakuvista pidin eniten Anne Muhosen Ystäväni varjosta. Se on tarina tytöstä, jolla ei ole ystäviä ja jota kukaan ei puhuttele harrastuksissa eikä hississä. Yksinäisyydessä käpristelevää tyttöä seuraa varjo, kuviteltu ystävä. Varjo symboloi yksinäisen taakkaa ja tuskaa, toivetta siitä, että olisi joku, joka kuuntelisi. Muhosen piirrosjälki on tunnelmallisen kaunista, ja varjosymboliikka on tehokas keino käsitellä yksinäisyyttä ja sen aiheuttamaa kipua.

Anne Muhonen: Ystäväni varjo
Anne Muhonen 2009
45 s.
Pisteitä: 4/5

-Sirri


http://sivutiella.blogspot.fi/2017/11/sarjakuvakokemuksia.html

Vinkkejä universumin avaimen oveen voi etsiä kirjastosta! Lätäköstä sateella ulos leikkimään tulevan kaverin sekä aika söpön tytön kanssa on jo aika todennäköistä, että kokoonpano etsintäpartiolle on oikea. Universumi on erilainen yöllä, ja lähimetsästä löytyy ainekset niin jännään yöretkeilyyn kuin… niin, päätä itse.

Avoimen lopun ja itsetäytettävän kirjan yhdistelmä on kutkuttava – toivottavasti kohderyhmä ajattelee myös niin. Tätä olisi kiva käyttää sanataide-proggiksessa.

-Reetta Saine


https://www.goodreads.com/review/show/2172936415?book_show_action=true&from_review_page=1