Kesä jona opin soittamaan ukulelea ilmaantui työpöydälleni kera ukulelen. En edes huijaa nyt! Ilmeisesti joku asiakas oli palauttanut meille ukulelen, ja kun kuormassa sitten sattui tulemaan tämä nimenomainen teos, olivat työkaverini ajatelleet, että tässäpä hauska sattuma. Ei siinä muuten mitään, muttei meitsiä oikeastaan kauheasti nappaa opetella soittamaan mitään. Kuulemma laulankin tosi huonosti.

Oden sydän on särkynyt parisuhteen ajauduttua karille. Hän ei oikein tiedä mihin suuntaan nyt lähtisi, seurustellessa kun kasvaa niin helposti toiseen kiinni. Ode on saanut tädiltään kesäksi pestin kissavahtina, ja siinä ohessa on hyvä tavata vähän muutakin sukua. Kesäjuhlilla Ode sitten tapaa Stellan. Stella harrastaa valokuvausta ja välittää Aikahyppymatkoja. Stellalla on ihan erilainen tapa tarkastella maailmaa kuin Odella.

Ode päättää opetella soittamaan ukulelea, mutta vähän samaan tapaan kuin useimmat ihmiset päättävät laihduttaa tai kuntoilla enemmän tai mennä nukkumaan ajoissa. Mitä pitää tapahtua, ennen kuin Ode oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni?

Tykkäsin Muhosen leppoisasta tyylistä ja aiheesta, joka koskettaa suurinta osaa ihmisistä ainakin jossain vaiheessa elämää. Vaikka Ode on kokenut raskaan eron, se ei silti tee sarjakuvasta tummasävyistä tai ahdistavaa lukea. Ode on aika hiljainen, suloinen tyyppi, joka välittömästi sai ainakin minut puolelleen.

 

Omakustanne (Anne Muhonen)
2018
ISBN 978-952-68752-1-7
49 s.
☆☆☆


https://lukevapeikko.com/2018/05/09/kesa-jona-opin-soittamaan-ukulelea-anne-muhonen/